| etusivu sudenpennut vartiolaiset johtajat hallitus vaeltajat menneet tulevat toimitilat historia yhteystiedot vieraskirja arkisto |
|
Mäntänvuoren partiolaisten historiaa Ensimmäinen mänttäläinen partiolippukunta Mäntän Partiopojat perustettiin tamperelaisen partiotoiminnan innoittamana 27.12.1928. Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen alaisena toiminut lippukunta sai seuraajakseen 1930-luvun puolivälissä Mäntän Vuorenveikot, jonka rinnalle perustettiin v.1949 seurakunnan lippukunta Metsäpojat. Vuonna 1957 Vuorenveikot ja Metsäpojat yhdistivät toimintansa. Mäntän Vuorentytöt perustettiin keväällä 1945. Lippukunnan perustaminen oli helppoa, sillä paikkakunnalla oli paljon entisiä partiolaisia, jotka olivat kuuluneet 1928-1943 toimineeseen Mäntän Partiotytöt –lippukuntaan. Vuonna 1971 tyttö- ja poikapartiotoiminta Suomessa yhdistettiin.
Mäntässä tytöt ja pojat toimivat paljon yhdessä,
vaikka virallisesti erilliset lippukunnat säilytettiin syksyyn 1990.
Lippukuntien yhdistäminen 1990-luvun alussa vilkastutti partiotoimintaa Mäntässä. Vuoden 1991 lopussa lippukunnan jäsenmäärä oli jo 175, joista poikia 88 ja tyttöjä 87. 1990-luvun puolivälissä vartioita oli 20. Tällöin vartiot oli jaettu kahteen joukkueeseen. Toiminnassa oli myös yksi sisuvartio, joka oli koottu Mäntänvuoren koulun oppilaista. Mäntänvuoren Partiolaiset ovat suorittaneet ahkerasti luokka- ja taitomerkkejä. Vuosittain on järjestetty vartioikäisille riihityksiä. Merkit on yleensä jaettu lippukunnan joulujuhlassa, jonka järjestelyistä on vastannut vartionjohtajaneuvosto. Vuonna 1994 voimaan tullut uusi partio-ohjelma otettiin heti käyttöön. |
|
Copyright Tarmo Thorström / MäPa 2005 | webmaster